Yhteystiedot / Contact

Turku Jazz ry
Uudenmaankatu 1
FI-20500 Turku
Finland

+358 40 582 93 66

Koska liikkeellä oltiin ensimmäistä kertaa, kontaktit yhteistyötahoihin oli luotava lähes tyhjästä. Turun Kaupunginteatterin järjestyminen yhdeksi konserttipaikaksi oli melkoinen saavutus, sillä lähinnä nuorisomusiikiksi mielletty jazz ei vielä 60-luvun lopulla nauttinut sellaista arvostusta, että teatterin ovien avautuminen olisi ollut itsestäänselvyys.

Kaupunki oli suopea, mutta yllättäviin vastoinkäymisiin sen sijaan törmättiin järjestettäessä Downtown Dixie Tigersin (DDT) esiintymistä ravintola Moseliin. Tuohon aikaan Moselissa työskenteli vakituisesti joukko prostituoituja, jotka olivat huolissaan siitä, että jazz-ilta karkottaisi ravintolasta merimiehet ja muut kanta-asiakkaat.

"Ravintolapäällikkö ei uskaltanu vuokrata meil, ennen kun me oltiin käyty työehtosopimusneuvottelut näitten rouvien kans. He halus itseään kutsuttavan rouviks. Me istuttiin neuvottelupöydän ääressä ja heilt oli delegaatio. He kävi aivan selkeitä ay-neuvotteluja: menetettyjä ansioita näin ja näin paljon. Loppujen lopuks se oli niin, että meidän oli päästettävä heidät sisään. Me pelättiin, ett meneeks koko maine siinä. Ne liputkin jouduttiin antamaan loppujen lopiks ilmaseks. Ja heiltä otettiin kirjallinen sitoumus, ett he ei harjota julkisesti ammattitoimintaa."

Turun ensimmäisen Jazztapahtuman 13.4.1969 avannut dixierieha ravintola Moselissa oli jo ennakkoon loppuunmyyty ja ilta meni lopulta erinomaisesti, kun virkavalta vielä omalta osaltaan varmisti järjestyksen säilymisen.

"Ekaan tapahtumaan meil oli sellanen dixie-ilta sillosessa ravintola Moselissa, jost ei oo mitään jäljellä enää. Sillon siäl oli tietysti suojelupoliisin tyypit ja tää [poliisin] huumejengi. Ne oli sellasii todella tympääntyneen, vieraantuneen näkösiä herrasmiehiä musta puku päällä. Pelasivat siellä tylsän näköisenä flipperii."

Muilla sitten tuskin olikaan tylsää, sillä kolmipäiväisen tapahtuman kaikki tilaisuudet olivat menestyksiä. Yleisöä tuli enemmän kuin järjestäjät olivat uskaltaneet odottaa: jamitilaisuudet mukaan laskettuna yhteensä lähesä 2500 henkilöä kun 1500:aa tavoiteltiin. ENsimmäisen tapahtuman kaikki esiintyjät olivat kotimaisia. Turkulaisia muusikoita oli mukana useita, sillä yksi Jazztapahtuman motiiveista oli juuri turkulaisten soittajien esitteleminen.

Toisena tapahtumapäivänä Turun Kaupunginteatterissa esiintyi peräti neljä turkulaista kokoonpanoa: Matti Ågrenin trio, Pentti Ilmosen kvintetti, Vesa Nissisen trio sekä Tapio Pakkalan Jazztet. Turkulaiset soittivat pääasiassa valtavirtajazzia, kun taas samassa konsertissa esiintyneet helsinkiläiset Esko Rosnellin trio ja erityisesti Edvard Vesalan kvartetti painottuivat avantgardeen. Vesalan kvartetin esittämät Juhani Aaltosen sävellykset vedettiin läpi otteella, joka sai free jazziin tottumattoman osan yleisöstä haukkomaan henkeään. Väriä ja vauhtia riitti myös viimeisenä päivänä järjestetyssä pääkonsertissa, jossa esiintyivät Eero Koivistoisen kvartetti sekä otto Donner Treatment vokalistinaan Arja Saijonmaa.

Musiikin lisäksi ensimmäisessä Turun Jazztapahtumassa oli tarjolla informaatiota jazzin historiasta ja olemuksesta. Turun ylioppilasteatterin tiloissa järjestettiin esitelmiä, keskustelutilaisuuksia ja näyttelyitä, joiden teemat vaihtuivat päivittäin. Ensimmäisenä päivänä esiteltiin free jazz, jota konserteissa edustivat lähinnä Vesalan ja Donnerin kokoonpanot. Toisena päivänä vuorossa oli perinteinen jazz ja kolmantena stereomusiikki ja stereolaitteet.

Tapahtuma oli menestys, joka vielä samana vuonna johti Turku Jazz yhdistyksen alulle saattamiseen.

 

1969.jpg

          edellinen sivu                                                                                                     seuraava sivu