TURKU_JAZZ_FESTIVAL_RGB

Suomen toiseksi vanhin jazzfestivaali täyttää Koulun pihan elokuussa

21.1.2016 Blogi

Turku Jazz Festival valtaa jälleen ravintola Koulun puistoalueen neljäksi päiväksi, kun elokuun tummenevat illat saapuvat. Tapahtuma siirtyi kaksi vuotta sitten keväältä Turun kesään. Suomen toiseksi vanhinta jazzfestivaalia on järjestetty jo vuodesta 1969 alkaen.

Panimoravintola Koulu, yksi Turun erikoisuuksista, on tuttu turkulaisille. Paikka on jopa niin tuttu, että sen ohi saattaa kävellä huomaamatta tilan kaikkia mahdollisuuksia. Koulun puistomainen piha on riittävän suuri isoillekin tapahtumille – alueelle mahtuu peräti 900 asiakasta. Festivaalin aikana pihalle rakennetaan täysimittainen festarilava, ja konsertteja ja jamitilaisuuksia järjestetään myös talon sisätiloissa.

Turku Jazz on yksi Finland Festivals ry:n jäsenistä ja samalla vahva varsinaissuomalainen edustaja kotimaisten kulttuuritapahtumien joukossa. Muita alueen jäseniä ovat Ruisrock, Turun musiikkijuhlat, Naantalin musiikkijuhlat ja DBTL. Monipuolinen festivaalitarjonta luo Turusta osaltaan tapahtumien kaupunkia, johon tullaan uudelleen vuosi vuodelta nauttimaan erilaisista musiikin tyylilajeista.

Turku Jazz tunnetaan myös monipuolisena festivaalina. Vuosien mittaan linjana on ollut jazzin modernien osaajien ja nuorten lahjakkaiden muusikoiden esiin tuominen. Tapahtuma on käynyt lisäksi silloin tällöin bluesin ja maailmanmusiikin puolella sekä tarjonnut elämyksiä free jazzista elokuvaballadeihin. Konserteissa on isketty moukarilla hirsirunkoihin, soitettu pölynimurinputkia ja tonnikalapurkkeja, tuohitorvia ja Steinwayta – jazzia niistä on aina saatu irti.

Turku Jazz Festival 18.-21.8.2016
Panimoravintola Koulun piha

Kimmo Hyyppä
Turku Jazz ry:n puheenjohtaja

Jaa →