Kuva: David Pahmp
Kuva: David Pahmp

Miriam Aïda – sillanrakentaja jazzin voimalla

1.8.2017 Uutiset

Turku Jazz Festivalin pääesiintyjäksi saapuva ruotsalaistähti Miriam Aïda yhdistää luontevasti pohjoismaisen melankolian ja afro-brasilialaiset rytmit. Jazz on hänelle luonnollinen keino puhua ihmiseltä ihmiselle, kulttuuristen erojen ylitse.

Muusikko, tuottaja, klubin omistaja ja radion erikoisohjelman juontaja. Ruotsalaistähti Miriam Aïda tunnetaan erityisesti virtuoosimaisena tulkitsijana, mutta jazzin kentältä on äkkiseltään vaikea keksiä sellaista roolia, jota hän ei olisi kokeillut. Malmölainen laulaja on työskennellyt uransa alusta alkaen tiiviisti saksofonistimiehensä Fredrik Kronkvistin kanssa. Myös Aïdan viimeisin albumi Quatro Janelas (2015) julkaistiin Connective Recordsilta, jonka muusikkopari omistaa yhdessä.

– Kesäkiertueen lomassa teemme Fredrikin Afro-Cuban Supreme -yhtyeen tulevaa levyä. Seuraava omakin albumi on tietysti mielessä. Tällä hetkellä tunnen, että monilla tasoilla elämässä ja musiikissa on edessä uusia haasteita, Miriam Aïda myhäilee hieman arvoituksellisesti.

Poikkeuksellisen vahvasti läsnä oleva esiintyjä

Miriam Aïdaa motivoi mahdollisuus jazzin aseman edistämiseen, ovatpa sen ilmenemismuodot lähes mitä tahansa. Raukeasti ja pohdiskelevasti asioista kertova laulaja korostaa, että hänen varsinainen syynsä tehdä musiikkia on livetilanteessa saavutettava yhteys toisiin ihmisiin. Latin jazz -artisti uskoo, että musiikissa on ihmeellistä voimaa, joka voi vähintäänkin antaa kuulijalle pienen lepohetken arkisista murheista ja parhaimmillaan jopa aloittaa paranemisprosessin vaikeiden kokemusten jälkeen.

– Ihmisyydessä on aina oma tragediansa. Musiikki voi parhaimmillaan nostaa meidät tilaan, jossa suuretkin murheet menettävät hetkellisesti täysin otteensa meistä. Koen olevani etuoikeutettu, kun saan olla läsnä aina vain uusien ihmisten kanssa näissä hetkissä, laulaja tunnelmoi.

Jazz on luontaista kulttuurienvälisyyttä

Yhteys ihmisten ja kulttuurien välillä, juuri siitä Miriam Aïdan muusikontyössä on kysymys. Hän yhdistelee vallattomasti sävyjä eri musiikkitraditioista. Jazzista sekä afro-brasilialaisista samban ja bossa novan rytmeistä innoittuneen käsittelyn ovat saaneet niin ruotsalaiset kansansävelmät kuin Quatro Janelas -albumilla muun muassa David Bowien glamrock-klassikko Starman. Lajirajojen koettelussa on syvempikin merkityksensä. Miriam Aïda tiedostaa kipeästi sen, että asenteet monikulttuurisuutta kohtaan ovat kiristyneet koko Euroopassa. Hänen kotikaupungissaan Malmössä huolta aiheuttaa lisäksi järjestäytyneen rikollisuuden vahvistuminen.

– Tunnen ehkä voimakkaammin kuin koskaan aiemmin, miten tärkeää on puhua niiden asioiden puolesta, joihin uskon. Asenteiden kovenemisesta huolimatta kaikkialla on koko ajan myös valtavan paljon hyvää tahtoa ja positiivista energiaa ihmisten välillä. Sitä haluan vaalia ja varjella.

MIRIAM AÏDA
– Syntynyt vuonna 1974 Lundissa Ruotsissa, asuu Malmössä.
– Yksi Ruotsin tunnetuimmista jazzlaulajista ja -persoonallisuuksista.
– Työskennellyt laulajan uransa lisäksi muun muassa tuottajana.
– Johtanut omaa levy-yhtiötään ja lisäksi juontaa jazzohjelmaa Ruotsin yleisradiossa.
– Julkaissut kaikkiaan yksitoista albumia, joista viimeisin Quatro Janelas (2015).
– Omisti miehensä Fredrik Kronkvistin kanssa Monk-nimisen jazzklubin Malmössä.

Miriam Aïda – Quatro Janelas
la 19.8. klo 19, Kukko Stage, Panimoravintola Koulun piha

Osta liput TÄÄLTÄ!

Jaa →