Maaliskuun Turku Jazz Festivalin ensimmäiset esiintyjät on julkaistu, ja Logomon lipunmyynti on käynnistynyt! Logomon Teatrossa vietetään jazzviikonloppua 4.–5.3.2022, jolloin lavalle nousevat mm. pianistilegenda Kenny Barron soolokonsertissaan sekä sielukas multi-instumentalisti Nicholas Payton energisen trionsa kanssa. Koko festivaaliohjelma sekä vuoden artisti julkistetaan 17. joulukuuta.
Perjantaina 4.3.2022 Turku Jazzin festarilavalle kansainvälistä tähtiloistoa tuo Grammy-palkittu yhdysvaltalaismuusikko Nicholas Payton (s. 1973) energisen ja sähäkän trionsa kanssa. Trumpetistina, kosketinsoittajana, multi-instrumentalistina ja säveltäjänä tunnettu Payton nousi suuren yleisön tietoisuuteen 1990-luvulla osana akustisen mainstream-jazzin uuteen kukoistukseen nostanutta Young Lions -ilmiötä, jonka muihin edustajiin kuuluivat mm. Roy Hargrove, Branford Marsalis ja Joshua Redman.
New Orleansissa syntynyt Payton kasvoi musiikkiperheessä ja aloitti trumpetinsoiton neljän vuoden iässä. Kymmenvuotiaana hän teki jo töitä keikkailevana ammattimuusikkona puhallinorkestereissa. Aktiivinen ja monipuolinen muusikko on ehtinyt urallaan tehdä yhteistyötä niin räppäreiden kuin sinfoniaorkestereiden kanssa.
Payton tunnetaan myös aktiivisena keskustelijana ja provokatiivisenakin esseistinä, joka on pyrkinyt nostamaan afroamerikkalaisten musiikkityylien asemaa. Paytonin sielukkaassa musiikissa kuuluu vahvasti historian tuntemus ja kunnioitus. Hänen ilmaisustaan välittyy sisäistetyn tradition ja uuden etsinnän tasapaino.
Lauantaina 5.3.2022 Logomon Teatro-salissa esiintyvää Kenny Barronia (s. 1943) pidetään yhtenä jazzin modernin aikakauden merkittävimmistä pianisteista. Hard bopin kulta-aikana Philadelphiasta uransa startannut artisti muutti vain 19-vuotiaana New Yorkiin. Kertoman mukaan itse Dizzy Gillespie värväsi nuoren Barronin riveihinsä kuulematta tämän soittavan nuottiakaan. Taiturimaisesta soitostaan ja svengaavasta otteestaan tunnettu tekijä on vaikutusvaltaisen uransa varrella työskennellyt myös muun muassa Philly Joe Jonesin, Yusef Lateefin ja Stan Getzin kanssa.
Barronin omalla nimellä julkaistut levyt ovat keränneet yhdeksän Grammy-ehdokkuutta sekä kymmenittäin kansainvälisiä huomionosoituksia. Elämäntyöstään moninkertaisesti palkittu elävä jazzlegenda on onnistunut elegantilla ilmaisullaan ja svengaavalla rytmiikallaan valloittamaan niin kriitikoiden kuin yleisönkin sydämet. Tuorein tunnustus Barronin taidoista on Grammy-ehdokkuus vuoden 2021 parhaasta improvisoidusta soolosta. Soolo löytyy rumpali Gerry Gibbsin albumilta Songs for My Father.
Turku Jazz Festivalia vietetään Turun keskustan konserttipaikoissa ja ravintoloissa 3.–6.3.2022. Logomon esiintyjistä aiemmin ovat varmistuneet Linda Fredriksson Juniper ja Mikko Hassinen Elektro GT featuring Paleface. Festivaalin koko ohjelma, tarkemmat esiintymisaikataulut sekä Turku Jazzin vuoden artisti julkaistaan 17.12. Bar Ö:ssä ja Facebook Livessä.
Logomon liput: Lippu.fi/turkujazzfestival