Kuva: John Grönvall

Turku Jazz Festivalin ohjelma on valmis ja vuoden artisti 2023 on Mikko Gunu Karjalainen!

16.12.2022 Uutiset

Vuonna 1969 alkunsa saanut Turku Jazz Festival tuo jälleen valoa ja iloa kevättalveen upean artistikattauksen kera. Elävien jazzlegendojen sarjaa jatkaa sekä kontra- että sähköbasson mestari Dave Holland, ja Turku Jazzin vuoden artistiksi valittu trumpetisti Mikko Gunu Karjalainen yhdistää voimansa newyorkilaisfonisti Seamus Blaken ja ruotsalaispianisti Mathias Landæuksen johtaman trion kanssa.

Turku Jazz Festival valtaa kaupungin maaliskuun ensimmäisellä viikolla 2023. Suomen toiseksi vanhimman jazztapahtuman ohjelmisto on rakennettu kiinnostavista kansainvälisistä rytmeistä, ajankohtaisista kotimaisista soundeista sekä laadukkaasta paikallisesta jazzmusiikista, joista nautitaan loistavissa puitteissa Logomossa, Bar Ö:ssä, The Tasting Roomissa ja Tiirikkalassa sekä Rica Barin ilmaiskonsertissa ja jameissa.

Turku Jazz Festivalin taiteellinen johtaja Jussi Fredriksson odottaa maaliskuuta jo innolla:

– Turun perinteikäs jazztapahtuma esittelee taas kattavasti ajankohtaista musiikkia meiltä ja muualta! Eero Koivistoisen nimi löytyi jo ensimmäisen festivaalin ohjelmasta vuonna 1969, ja mestari on jälleen luonut nahkansa vuoden 2023 keikoille. Ajassa vahvasti eläviä jazzlegendoja saapuu Turkuun myös ulkomailta, kun mm. Miles Davisin ja Herbie Hancockin luottobasistina tunnettu Dave Holland saapuu trioineen Logomoon. Mieletön kunnia saada nämä herrat kylään! Kansainvälisten tähtien värittämä Turku Jazz Festival on myös vahvasti paikallinen; uusturkulainen vuoden artisti Mikko Gunu Karjalainen isännöi useampaakin tapahtumaa, Turku Jazz Orchestra ja Astrid Nicole venyttelevät lauantaina Logomon kattorakenteita, ja tsekatkaapa vaikka rumpalilahjakkuus Veikka Kajamies jazzbrunssilla!

Turku Jazz Festival aloitti vuonna 2009 40-vuotisjuhliensa kunniaksi perinteen, jossa vuosittain nimetään ansioitunut jazzmuusikko Turku Jazzin vuoden artistiksi. Valinnassa painotetaan aktiivisuutta erityisesti Varsinais-Suomen alueella. Nimeämisestä päättävä Jazz City Turku ry:n hallitus perustelee tämän vuoden artistivalintaa näin:

– Vuoden artistiksi valittu Mikko Gunu Karjalainen on antanut jo pikkusormensa Turkuun, joten iloksemme trumpetistilyyrikkoa kuullaan kaupungissa nykyään tiiviiseen tahtiin. Kotimaisten huippuyhtyeiden lisäksi Karjalainen tunnetaan aktiivisuudesta myös kansainvälisellä kentällä, ja Turku Jazz Festivalin juhlakonsertissa lavalle nouseekin vierailevien jazztähtien värittämä huippuyhtye. Fantastinen muusikko, loistava esiintyjä, seuramies vailla vertaa; tulemme varmasti viihtymään Gunun seurassa!

Turkulaistunutta Karjalaista lämmittää Turku Jazzin vuoden artistin titteli:

– Olen imarreltu ja ylpeä valinnastani vuoden artistiksi. Minulla on paljon hyviä muistoja Turku Jazz Festivalilta, taiteellinen taso on joka vuosi todella korkea ja ohjelmisto on kattava esittely nykyjazzin tilasta ja eri sukupolvista. Turku on minulle rakas kaupunki, täällä on aina hauska esiintyä. Yleisö on avointa ja vastaanottavaista, puhumattakaan kotimaan kovatasoisimmasta ravintolaskenestä.

Festivaaliviikko ottaa varaslähdön keskiviikkona 1.3. Forum Korttelissa, kun vuoden artisti kuunteluttaa Jazz City Turun toimistolla suosikkilevyjään after work -kahvien merkeissä. Festivaalin avajaiskonsertti kuullaan torstaina 2.3. intiimissä Bar Ö:ssä, jossa lavalle nousee Grammy-palkitun newyorkilaisrumpali Joe Perin luotsaama kvartetti Perillä. Torstain myöhäisillassa jammaillaan Rica Barissa Turun konservatorion opiskelijoiden ja heitä luotsaavan laulaja-säveltäjä Nina Myan seurassa.

Logomon Teatron kahden lavan jazzkeidas avataan hyvän musiikin ystäville viikonlopuksi. Perjantain käynnistää karismaattinen virolaisduo Kadri Voorand & Mihkel Mälgand. Teatro-salin lavalle nousee basistilegenda Dave Holland virtuoosisen trionsa kanssa, jossa soittavat kitaristi Kevin Eubanks ja rumpali Eric Harland. Iltaa jatkavat nuorista huippulahjakkuuksista koostuva Maja Mannila Trio sekä nerokkaan kitaristi-säveltäjä Valtteri Pöyhösen uusi yhdeksänhenkinen yhtye solistinaan kotimainen jazzlegenda Antti Sarpila.

Lauantain iltapäivässä koetaan uutta, kun Aurakadun viinibaari The Tasting Roomissa järjestetään laatujazzin ja laatuviinin yhdistävä tapahtuma Mikko Gunu Karjalaisen ja ruotsalaisbasisti Johnny Åmanin johdolla. Illaksi palataan Logomoon, jossa Teatro-baarin lavalle nousevat maaginen Kadi Vija Key Project sekä suomalaisen jazzin kenties legendaarisimman soittajan, saksofonimestari Eero Koivistoisen kvartetti. Teatro-salissa timanttinen Turku Jazz Orchestra tarttuu supertähti Beyoncén musiikkiin valovoimaisen laulusolisti Astrid Nicolen ja kapellimestari-sovittaja Ville Vannemaan johdolla. Turku Jazzin vuoden artistiksi valittu trumpetisti Mikko Gunu Karjalainen yhdistää voimansa newyorkilaisfonisti Seamus Blaken ja ruotsalaispianisti Mathias Landæuksen johtaman trion kanssa.

– Aion ottaa ilon irti esiintymisestäni luovan ruotsalaistrion ja Seamuksen kanssa. Koen, että soittaminen tällaisten maailmanluokan muusikoiden kanssa on aina itselleni oppimiskokemus. Always a student!, Karjalainen kommentoi.

Turku Jazz Festival päättyy sunnuntaina 5.3. herkutellen Tiirikkalan jo perinteeksi muodostuneella jazzbrunssilla, jossa jazzyleisön valloittaa Sibelius-Akatemian jazzosaston nuorisolinjalaisista koostuva Joonatan Henriksson Quintet. Tulevaisuutta ja traditiota yhdistelevässä kokoonpanossa soittaa myös turkulaisyleisön oma lemmikki, rumpali Veikka Kajamies.

Logomon kahden päivän festariliput (3.-4.3.2023) nyt joulutarjouksessa 72 € (norm. 80 €)! Joulutarjous voimassa 24.12. asti tai niin kauan kuin lippuja riittää. Myynnissä rajoitettu erä osoitteessa Lippu.fi/turkujazzfestival!

TURKU JAZZ FESTIVAL 2023

KESKIVIIKKO 1.3.

Jazz Office Turku, Forum Kortteli, Linnankatu 11
klo 18.00 Varaslähtö: Mikko Gunu Karjalaisen levynkuuntelusessio

TORSTAI 2.3.

Bar Ö, Linnankatu 7
klo 19.00 Perillä (US/FI)

Rica Bar, Kristiinankatu 5 b
klo 21.00 Turun konservatorion workshop & Nina Mya + Jam Session

PERJANTAI 3.3.

Logomo, Junakatu 9
klo 18.00 Teatro-baari: Kadri Voorand & Mihkel Mälgand (EE)
klo 19.30 Teatro-sali: Dave Holland Trio with Kevin Eubanks and Eric Harland (UK/US)
klo 21.00 Teatro-baari: Maja Mannila Trio
klo 22.30 Teatro-sali: Valtteri Laurell Nonet feat. Antti Sarpila

LAUANTAI 4.3.

The Tasting Room, Aurakatu 1
klo 14.00 Jazz & Wine Tasting with Mikko Gunu Karjalainen 

Logomo, Junakatu 9
klo 18.00 Teatro-baari: Kadi Vija Key Project
klo 19.30 Teatro-sali: Mikko Gunu Karjalainen with Seamus Blake & Landæus Trio (FI/US/SE)
klo 21.00 Teatro-baari: Eero Koivistoinen Quartet
klo 22.30 Teatro-sali: Turku Jazz Orchestra feat. Astrid Nicole: Beyoncé!

SUNNUNTAI 5.3.

Tiirikkala, Linnankatu 3
klo 12.00 Jazzbrunssi: Joonatan Henriksson Quintet