Kuva: Seppo Wahl
Kuva: Seppo Wahl

Kitaristi Vilkka Wahl on Turku Jazzin vuoden artisti!

8.4.2017 Uutiset

Vilkka Wahl on Itävallan Wieniin emigroitunut turkulaislähtöinen kitaristi. Vuoden artisti tuo elokuisen Turku Jazz Festivalin lavalle uuden, nimekkään kvintettinsä debyyttialbumin julkaisun merkeissä. Wahlin sävellykset saavat inspiraationsa olevaisuuden perimmäisistä kysymyksistä.

Turku Jazzin vuoden artistiksi on tänä vuonna valittu kitaristi Vilkka Wahl (s.1978). Hän on turkulaislähtöinen jazzmuusikko, joka asuu tällä hetkellä perheinensä Wienissä, Itävallassa. Musiikkiperheessä kasvanut Wahl aloitti musiikkiopinnot Turun konservatoriolla, josta hän jatkoi Helsinkiin, ammattikorkeakoulu Stadiaan. Itävaltaan Wahlin vei alun perin vaihto-opiskelu Grazin musiikkiyliopiston (KUG – Kunst Universität Graz) jazzosastolla vuonna 2005, ja 2008 hän muutti Itävaltaan opiskelemaan samaisen yliopiston maisteriohjelmaan.

Valmistuttuaan KUG:sta Vilkka Wahl on työskennellyt Itävallassa freelance-muusikkona erinäisissä projekteissa ja kitaransoitonopettajana mm. Vienna Music Institutessa. Grazin vuosina Wahl veti kaupungissa maineikkaita jamisessioita. Projekteissa Wahl on päässyt esiintymään mm. John Abercrombien, Ain Agan, Karl-Heinz Mikhlinin, Heinrich von Kalneinin ja Stjepko Gutin kanssa.

Suomessa Vilkka Wahl on esiintynyt mm. Severi Pyysalon, Manuel Dunkelin, Kasperi Sarikosken, Osmo Ikosen ja Turun filharmonisen orkesterin kanssa. Hän on myös työskennellyt Turun kaupunginteatterin orkesterimontussa sekä ollut mukana aloittamassa anniskelukahvila Tiirikkalan musiikkiohjelmaa. Kesät mies viettää mieluiten edelleen Turun saaristossa nauttien luonnosta ja jazzista.

Elokuun Turku Jazz Festivalilla esiintyvä Vilkka Wahl Quintet perustettiin vuonna 2015 Turussa. Tällöin Wahlin ja turkulaisen jazzlegenda Severi Pyysalon hieman aiemmin alkanut yhteistyö syveni, kun he kokoontuivat basisti Teemu Åkerblomin ja rumpali Mikko Arlinin kanssa soittamaan Wahlin sävellyksiä, ja yhtye teki ensiesiintymisensä sekä kiertueen Etelä-Suomessa. Alun perin kvartettina aloittanut bändi sai syksyllä 2016 koneeseensa lisää kierroksia ja laajeni kvintetiksi, kun levyä lähdettiin tekemään yhteistuotantona YLE:n kanssa. Wahlin kutsumana mukaan tuli New Yorkissa vaikuttava, palkittu slovenialainen tenorisaksofonisti Jure Pukl. Tämän session satoa korjataan nyt Turku Jazz Festivalin lauantaina 19.8., kun bändi julkaisee ensilevynsä Nebula.

“Uskoakseni kaikki ihmiset etsivät jossakin vaiheessa elämäänsä vastauksia olevaisuuden perimmäisiin kysymyksiin eri uskonnoista ja maailmankatsomuksista tai tieteistä ja taiteista. Sen syvällisemmin asiaa tässä avaamatta, minut nämä kysymykset vievät aina kosmokseen. Halusin, että levyn teema heijastelee tätä yhteyttä. Nebulat, tähtisumut, ovat kosmoksessa paikkoja, joissa syntyy uusia maailmoja, ja sen takia oli luontevaa ottaa se esikoislevyn nimeksi – ikään kuin kuvaamaan tästä minulle aukeavaa uutta maailmaa”, Wahl kertoo.

 

Turku Jazzin vuoden artisti 2017: Vilkka Wahl Quintet with Jure Pukl

Vilkka Wahl – kitara
Jure Pukl – saksofoni
Severi Pyysalo – vibrafoni
Teemu Åkerblom – basso
Mikko Arlin – rummut

La 19.8.2017 klo 17
Panimoravintola Koulun piha
Eerikinkatu 18, Turku
Ennakkoliput: Tiketti

 

 

Jaa →