Puolalaislähtöinen Kinga Głyk on bassomaailman nuori superlahjakkuus, jonka uuden levyn julkaisua juhlitaan maaliskuun Turku Jazz Festivalilla. Levyn tuottajana toimii Snarky Puppy -yhtyeestään tunnettu Michael League!
Kinga Głyk on nuori ja lahjakas puolalaissyntyinen basisti, joka on saavuttanut kansainvälistä tunnustusta poikkeuksellisella lahjakkuudellaan ja kyvyllään yhdistää musiikissaan erilaisia tyylilajeja. Hän aloitti uransa 12-vuotiaana perheensä omassa yhtyeessä. Fuusiojazzin nouseva supertähti julkaisee vuonna 2024 jo viidennen sooloalbuminsa Real Life, jonka materiaalia kuullaan myös Turku Jazz Festivalin konsertissa 9. maaliskuuta 2024.
Kinga Głyk nousi kansainväliseen tietoisuuteen vuonna 2016, kun Bass Player United julkaisi hänen videonsa Facebookissa. Videolla Głyk esittää Eric Claptonin kappaleen Tears in Heaven, ja esitys keräsi 20 miljoonaa katselukertaa. Głykin innovatiivinen lähestymistapa bassonsoittoon ja hänen energiset live-esiintymisensä ovat herättäneet kiinnostusta kansainvälisellä jazzkentällä tuoden myös merkittäviä yhteistyökumppaneita. Uuden levyn tuottajana toimii Snarky Puppy -yhtyeestään tunnettu, viisinkertainen Grammy-voittaja, Michael League.
Logomon festivaaliviikonloppuna 8.–9.3.2024 Teatro-salin lavalle nousevat Głykin lisäksi huippusaksofonisti Kenny Garrett energisen Sounds From The Ancestors -yhtyeensä kanssa, mestaritrumpetisti Verneri Pohjolan odotettu Monkey Mind ja Turku Jazz Orchestra yhdessä Turku Jazzin vuoden artistin kanssa.
Logomon konserttien jälkeen on mahdollisuus jatkaa iltaa elävän jazzmusiikin parissa Turun keskustassa Bar Fredrikin Jazzkoilla. Bussikuljetus vie ennakkolipun ostaneet Logomolta suoraan Linnankadulle.
Koko festivaaliohjelma sekä vuoden artisti julkistetaan 15. joulukuuta.