Perinteisen vuoden artistin palkinnon lisäksi Turku Jazz Festival on lanseerannut tänä vuonna kaksi uutta palkintoa. Festivaaliperjantaina Logomossa pidetyssä palkintotilaisuudessa uusi elämäntyöpalkinto myönnettiin Pauli Rukakoskelle ja nuoren lahjakkuuden palkinnon pokkasi Veikka Kajamies.
Turku Jazz Festivalin perjantai 8. maaliskuuta alkoi juhlahumulla Logomon Teatro-salissa. Festivaalin palkintogaalassa myönnettiin uusi elämäntyöpalkinto Varsinais-Suomen jazzkentällä merkittävän uran tehneelle konkarille sekä uusi tunnustuspalkinto varsinaissuomalaiselle nuorelle jazzlahjakkuudelle.
Festivaalia järjestävän Jazz City Turku ry:n hallitus sai idean elämäntyöpalkinnosta, kun useat musiikkitoimijat olivat esittäneet toiveen turkulaiselle jazzhistorialle merkittävän panoksensa antaneen Pauli Rukakosken huomioimisesta tämän 80-vuotisjuhlavuonna. Näin syntyi ajatus uudesta palkintokategoriasta, ja elämäntyöpalkinnolle saatiin myös luontevasti nimi ensimmäisen vastaanottajansa mukaan: Ruka-palkinto.
– Pauli Rukakoski on yksi Turun jazztapahtuman eli nykyisen Turku Jazz Festivalin perustajajäsenistä. Hän on toiminut jazzmuusikkona vuosikymmenten ajan soittaen lähes kaikkien jazzkonkareiden bändeissä Matti Heinivahosta Ted Cursoniin ja Claes Anderssonista Jyrki Kankaaseen. Pauli Rukakosken panos varsinaissuomalaisen jazzkulttuurin kehittämiseen jää nyt elämään Ruka-palkinnon muodossa, Jazz City Turku ry:n hallitus kommentoi.
Pauli Rukakoski löysi jazzin omien sanojensa mukaan vahingossa, kun isoveli ei halunnut jakaa omia levyjään Paulin kanssa, vaan käski mennä ostamaan omat. Levykaupassa oli soinut Clifford Brownin ja Max Roachin Study in Brown, ja sydän oli menetetty jazzille. Myös keikkakuvioissa Pauli Rukakoski on pitänyt oman lempimusiikkinsa puolia eikä suostunut antautumaan tanssibändien matkaan.
Oma nimikkopalkinto lämmittää saajansa sydäntä. – Oikein hyvältä tuntuu!
Idea nuoren nousevan tähden palkitsemisesta tuntui Jazz City Turku ry:n hallituksesta luontevalta konkaripalkinnon rinnalla. Nuorisopalkinnon nimeksi valikoitui itseoikeutetusti Severi-palkinto Varsinais-Suomesta 16-vuotiaana maailmanmaineeseen singahtaneen Severi Pyysalon mukaan. Palkinnon saajaa ei tarvinnut kauan miettiä, sillä Turku Jazz Orchestrankin riveissä tutuksi tullut nuori rumpalilahjakkuus Veikka Kajamies on herättänyt huomioita kyvyillään ja aktiivisuudellaan jo useamman vuoden ajan. Veikasta onkin tullut turkulaisen jazzkentän oma lemmikki.
Hiljattain täysi-ikäistynyt Veikka tiesi jo 10-vuotiaana haluavansa ammattimuusikoksi. Hän pääsi isänsä, pianisti Timo Kajamiehen, mukana keikkabändeihin, ja vain 14-vuotiaana hän on soittanut jo Severi Pyysalon, Jari Perkiömäen ja Marian Petrescun rinnalla.
Sibelius-Akatemian jazz-osaston nuorisokoulutuksessa opiskelevan ja pian ylioppilaaksi valmistuvan Veikan kalenteri on täynnä musiikkia. – Rumpuoppilaita on tällä hetkellä neljätoista ja maaliskuun lopussa alkaa piano-opettajan sijaisuus konservatoriolla. Työn alla on myös omia biisejä ja toivottavasti lisää projekteja oman bändin kanssa. Mahdollisimman paljon treenaamista tietysti myös!
Turku Jazz Festival onnittelee palkittuja ja toivottaa ikimuistoisia hetkiä jazzin parissa!